Suomen Taitoluisteluliiton ohjeita poikkeusajalle

9.12.2020

Suomen taitoluisteluliitto on ohjeistanut liiton alaisia seuroja toiminnasta pandemiasta johtuvan poikkeustilan aikana.

Liitto rohkaisee kaikkia lajin parissa toimivia seuraamaan ja kunnioittamaan annettuja ohjeita ja suosituksia, koronatilanteen hallintaan saamiseksi. Tutustuttehan kaikki siis tähän:
https://www.stll.fi/2020/11/27/koronan-valtakunnalliset-vaikutukset-suomen-taitoluisteluliiton-toimintaan/

Viranomaisten voimassa olevista säännöistä tiedottavat aluehallintoviranomaiset, Tuusulan kunta, ja sosiaali- ja terveysministeriö.
Pääkaupunkiseutu on tällä hetkellä koronan leviämisaluetta, johon kuuluu julkisten liikuntatilojen sulkeminen.

Liiton ohjeet tässä tilanteessa seuroille:
- Kaikki organisoitu sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta keskeytetään.
- Alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta voi jatkua ulkona. Myös TL järjestää toistaiseksi ulko-oheisia.
- Kilpailutoimintaa eikä yleisötilaisuuksia järjestetä leviämisalueilla.
Liiton Uudenmaan ja pk-seudun alueen ohjeet:
- Seurojen valmentajat eivät anna yksityisvalmennusta poikkeustilan aikana.
- Alueelta, jossa hallit ovat suljettu, ei siirrytä alueen ulkopuolelle harjoittelemaan eikä yksityisistä halleista varata vuoroja.

Liitto ohjeistaa, ettei hallisulkujen alueilla seuroissa pyritä etsimään ”porsaanreikiä” vallitsevista säännöistä. Tuusulan Luistelijat kunnioittaa liiton ohjeistusta ja kehottaa jäsenistöään samaan.

Seura ei järjestä sisätiloissa toimintaa pk-seudun poikkeustilan aikana. Ulko-oheisia järjestetään mahdollisuuksien mukaan. Seuran sivuilta löytyy ohjeita myös kotiharjoitteluun. Alueella on käytössä ulkojäitä, joita seura kannustaa hyödyntämään.


TL Johtokunta