Tuusulan Luistelijat

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa
Tuusulan Luistelijat Seuraesittely

Seuraesittely

Tuusulan luistelijat ry on taitoluisteluseura, joka perustettiin 10.6.2008. Kausi 2008-2009 oli ensimmäinen toimintakautemme. Taustalla on Tuusulan kaksi aiempaa, menestyksellisesti toiminutta taitoluisteluseuraa (JADE ja TTLS), jotka yhdistivät voimavaransa. Pyrimme nyt tarjoamaan  luistelijoillemme entistä laadukkaampaa valmennusta ja opetusta taitoluistelun ja oheisharjoittelun parissa. Seuramme tarjoaa yksinluisteluvalmennusta kilpaluistelijoille ja harrasteluistelijoille eri tasoisissa ryhmissä henkilökohtaisten taitojen ja tavoitteiden mukaisesti. Seuramme luistelukouluissa lapset voivat tutustua lajiin ja harjoitella luistelun alkeita koulutettujen ohjaajien ja valmentajien ohjauksessa. Meillä on myös aikuisryhmiä kuntoluistelun ja taitoluistelun muodossa. Oheisharjoitteluina järjestämme luistelijoillemme kuivaharjoituksia, tanssia, balettia, telinevoimistelua ja kuntosaliharjoittelua. Pyrimme innostamaan kaikki luistelijoita pitkäjänteiseen, terveelliseen ja mahdollisesti jopa elinikäiseen liikuntaharrastukseen.

Seurassamme luistelee aktiivisesti noin 200 luistelijaa eri ryhmissä. Panostamme valmentajiemme ammattitaitoon ja kouluttautumiseen. Kaikki  luisteluryhmien valmentajat  ja ohjaajat ovat koulutettuja. Seuramme yksinluisteluvalmennuksesta vastaavat kaksi kokenutta, ammattitaitoista vastuuvalmentajaamme Merja Huttunen ja Pia Parviainen yhdessä muiden aiemmin edellisten seurojen toiminnassa  tutuiksi tulleiden valmentajien ja ohjaajien kanssa. Seuramme kilpailutoiminta on aktiivista. Kannustamme kilpa- ja harrasteluistelijoitamme osallistumaan tasapuolisesti ja yksilöllisin tavoittein mahdollisimman paljon kilpailuihin ja järjestämme aktiivisesti omia kilpailua  kauden aikana. Tavoitteenamme on kehittää aikuisluistelua ja panostamme luistelukoulun laatuun.

Tavoitteenamme on lisätä taitoluistelulajin ja seuramme toiminnan näkyvyyttä alueellamme ja teemme aktiivisesti yhteistyötä muiden urheiluseurojen, yhteisöjen ja Tuusulan kunnan kanssa. Pyrimme hankkimaan aktiivisesti yhteistyökumppaneita tukemaan monipuolista seuratoimintaamme. Tulemme jatkamaan laadukasta  nuorisotoimintaa ja seuratyötä Nuori Suomi Sinettiseurana. Ilmapiirin toivomme olevan kaikkia kannustava, erilaisuutta hyväksyvä, avoin ja yhdessä tekemisestä iloitseva  kaikessa seuratoiminnassamme. Pyrimme mahdollisimman aktiiviseen, monipuoliseen ja avoimeen tiedottamiseen, ja kaikki palaute toimintamme edelleen kehittämiseksi on tervetullutta.
 
 Tervetuloa mukaan Tuusulan Luistelijoiden toimintaan!

Luistelevin terveisin
Johtokunta

 Tuusulan luistelijoiden säännöt